Pulmia, päättelytehtäviä, ongelmia ja oivallusta vaativia arvoituksia. Tervetuloa ratkaisemaan!
26. toukokuuta 2009
Kävelyllä jossain päin maapalloa
Innokas sauvakävelijä lähti kävelylenkille. Hän käveli ensin kilometrin etelään, sitten kilometrin länteen ja lopuksi kilometrin pohjoiseen. Silloin hän huomasi olevansa jälleen lähtöpisteessä.
Mistä paikasta kävelijä lähti kävelylleen? Maapallolla on useita paikkoja, joissa tuollainen kävely on mahdollinen, joten yritä keksiä enemmän kuin yksi.
Helpoin vastaus on tietysti pohjoisnapa. Sen lisäksi etelänavan ympäristössä on lukemattomia paikkoja, joissa samanlainen kävelylenkki on mahdollista tehdä. Muutama esimerkki:
- Lähtöpiste on kilometri pohjoiseen mistä tahansa sellaisesta pisteestä, jossa leveyspiirin pituus on kilometri, eli maapallon akselin ympäri on kilometrin matka. Tällöin siis kävelijä kulkee ensin kilometrin etelään edellä mainittuun pisteeseen, sitten kävellessään länteen tulee kiertäneeksi maapallon, ja lopuksi kävelee pohjoiseen lähtöpisteeseensä.
- Lähtöpiste on kilometri pohjoiseen mistä tahansa sellaisesta pisteestä, jossa maapallon akselin ympäri on 500m matka. Tällöin kävelijä tulee kiertäneeksi maapallon kahdesti kävellessään länteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti