6. toukokuuta 2010

Marmorikuulat sekaisin


Kauppaan oli tilattu 7 pientä pussia ja 18 isoa pussia marmorikuulia. Kuljetuksessa pussit olivat hajonneet ja kaikki 233 marmorikuulaa olivat levinneet kuljetuslaatikkoon. Kaupassa kukaan ei tiedä, montako kuulaa pienessä ja montako kuulaa isossa pussissa oli tarkoitus olla, eikä marmorikuulien ulkonäöstä pysty päättelemään minkäkokoiseen pussiin kukin kuula kuuluu.

Kaupan apulaiselle annetaan tehtäväksi pussittaa marmorikuulat uudelleen niin, että pusseihin tulee kaikkiin oikea määrä kuulia. Miten monta kuulaa hänen pitäisi laittaa pieneen pussiin ja montako isoon?


29. huhtikuuta 2010

Omenoita torilla


Vanha rouva myy torilla omenoita. Omenoita on laatikoittain. Muuan kiinnostunut ohikulkija kysyi paljonko omenoita on. Rouva vastasi seuraavasti: "En osaa laskea näin suuria määriä. Tiedän kuitenkin, että jos jaan omenat kahteen yhtä suureen kasaan, jää yksi omena yli. Samoin jos jaan omenat niin, että syntyy 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 tai 10 yhtä suurta kasaa, jää aina yksi omena yli. Jos omenat jakaa yhteentoista kasaan, ei jää yhtään omenaa yli."

Kuinka paljon omenoita oli vähintään?


22. huhtikuuta 2010

Neljä ketjua


Asiakas tuo kultasepälle neljä lyhyttä ketjua, joista jokainen koostuu kolmesta renkaasta. Asiakas haluaisi, että kultaseppä kokoaa niistä yhden ranneketjun, jossa olisi kaikki 12 rengasta. Sepän täytyisi siis katkaista jotkin renkaat, jotta ne voidaan yhdistää. Millä tavalla kultasepän kannattaa toimia, jotta hänen tarvitsee katkaista mahdollisimman vähän renkaita?


15. huhtikuuta 2010

Metsäpalo


Muuan erakko asuu eräässä vehreässä laaksossa. Laaksoa peittävät puut, joista tosin suurin osa on pystyyn kuolleita. Laakso on muodoltaan kanjonimaisen kapea, kolmen kilometrin mittainen, ja sitä ympäröivät jyrkät vuoret, joille ei ole mahdollista kiivetä. Erakon maja on aivan laakson länsipäässä. Ainoa kulkutie pois laaksosta on itäpäässä.

Eräänä päivänä tuuli puhaltaa voimakkaasti idästä. Tuulen mukana tulee savua. Majallaan puuhasteleva erakko oivaltaa heti, että laakson itäpäässä on syttynyt metsäpalo. Tuulen ansiosta tuli kulkee nopeasti kohti länttä ja polttaa kaiken tieltään.

Onko erakolla mitään keinoa selviytyä metsäpalosta? Tulirintama kulkee hänen majaansa kohti tasaista 1 km/h nopeutta, joten kolmen tunnin päästä tuli on polttanut koko laakson tuhkaksi. Erakolla ei ole mitään työkaluja tai apuvälineitä, joilla tulta voisi sammuttaa, eikä mitään muuta pakoreittiä laaksosta kuin itäpäässä oleva kulkutie.


8. huhtikuuta 2010

Yksikätinen kirurgi


Lentokone on pudonnut autiolle saarelle. Joukko matkustajia on selvinnyt pakkolaskusta. Kolme heistä on loukkaantunut vakavasti ja heidät täytyy leikata, vaikka olosuhteet ovat huonot. Matkustajien joukossa on vain yksi lääkäri, mutta hänenkin toinen kätensä on murtunut ja toisessa on vuotava haava.

Koneessa olevien tavaroiden joukosta löytyy kaksi kumikäsinettä. Hygienian vuoksi potilaiden verta ei saa kulkeutua toisten potilaiden tai lääkärin haavoihin. Millä tavalla lääkäri voi suorittaa kaikki kolme leikkausta vain kahden käsineen avulla?


1. huhtikuuta 2010

Ihmissyöntiä ja logiikkaa


Tutkimusretkeilijä on uskaltautunut tutkimusmatkalle kartoittamattomaan viidakkoon, josta yksikään aikaisempi retkeilijä ei ole palannut. Matkallaan retkeilijä kohtaakin ihmissyöjiä, jotka ottavat hänet heti kiinni ja alkavat valmistella ateriaa. Ihmissyöjät lupaavat, että retkeilijä saa sanoa viimeiset sanansa, ennen kuin hänet syötäisiin. He antavat kaksi vaihtoehtoa: "Jos se mitä sanot on totta, paistamme sinut vartaassa, ja jos puhut epätotta, keitämme sinut padassa."

Kumpikaan vaihtoehto ei miellytä tutkimusretkeilijää. Mitä hänen kannattaa sanoa?


25. maaliskuuta 2010

Kolmintaistelu

Herra A on joutunut hankalaan liemeen: hänen täytyy osallistua kolmintaisteluun herrojen B ja C kanssa.

Kaikille on annettu samanlaiset pistoolit. Ampumisjärjestys on A, B ja C. Kukin saa ampua vuorollaan kerran. Kierroksia käydään kaksi.

Kaikkien ampujien osumistodennäköisyydet ovat tiedossa. Herra A:n tarkkuus on heikoin, vain 30% laukauksista osuu kohteeseensa. Herra B:n tarkkuus on 50% ja mestariampuja C:n 100%.

Ketä A:n kannattaa tähdätä?