27. tammikuuta 2011

Sormukset sekaisin


Sinulla on kolme arvokasta ja erilaista mutta täsmälleen samanpainoista sormusta. Olet teettänyt niistä myös halvat jäljennökset. Jäljennökset ovat aivan alkuperäisten sormusten näköisiä mutta painavat hieman vähemmän. Myös jäljennökset ovat kaikki keskenään samanpainoisia.

Nyt aidot ja jäljennökset ovat menneet sekaisin korurasiassa. Pystytkö erottamaan ne toisistaan tasapainovaa'alla, jos saat tehdä vain kaksi punnitusta?


20. tammikuuta 2011

Veritas lux mea


Kolme miestä on pidätetty henkirikoksesta epäiltynä. Yksi heistä puhuu aina totta, toinen valehtelee aina ja kolmas puhuu joskus totta ja joskus valehtelee. Jotta rikos on mahdollista selvittää, on ensin selvitettävä kuka heistä on kukin.

Rikoksen tutkinta on ollut jumissa jo pitkään ja media riepottelee poliisilaitosta. Tapausta tutkivalle poliisille on annettu mahdollisuus esittää epäillyille enää kolme viimeistä kysymystä. Kukin kysymys esitetään yhdelle epäillylle ja siihen on voitava vastata joko kyllä tai ei. Kysymysten avulla on saatava selville kuka on kukin tai heidät kaikki on vapautettava.

Onko henkilöllisyydet mahdollista selvittää kolmella kysymyksellä?


13. tammikuuta 2011

Erilaisuus on rikkautta


Kadulla on vierekkäin viisi eri väristä taloa. Taloissa asuu viisi eri kansallisuutta olevaa henkilöä. Heillä on jokaisella eri lemmikkieläin, he pitävät eri juomista ja eri musiikkilajeista.

Tiedossa ovat seuraavat asiat:
1) Englantilainen asuu punaisessa talossa.
2) Espanjalaisella on koira.
3) Vihreässä talossa juodaan paljon kahvia.
4) Etelä-Afrikkalainen nauttii mielellään teetä.
5) Vihreä talo on heti valkoisen talon oikealla puolella.
6) Jazzin harrastaja omistaa etanan.
7) Keltaisessa talossa kuunnellaan rockia.
8) Keskimmäisessä talossa juodaan maitoa.
9) Brasilialainen asuu ensimmäisessä talossa.
10) Klassista kuunnellaan ketun omistajan naapurissa.
11) Rockia kuunnellaan puolestaan hevosharrastajan naapurissa.
12) Appelsiinimehu on reggae-fanin suosikkijuoma.
13) Japanilainen tanssii elektron tahtiin.
14) Brasilialainen asuu sinisen talon naapurissa.

Mutta kenellä on lemmikkinä seepra? Entä kuka juo vain vettä?


6. tammikuuta 2011

Kello rikki?


Ennen lähtöäni lomamatkalle laitoin tarkan ja luotettavan kelloni oikeaan aikaan. Matkustin päivän ajan suoraan kohti etelää, jonka jälkeen huomasin, että kelloni olikin kaksi tuntia jäljessä. Laitoin kelloni taas oikeaan aikaan ja jatkoin matkaani etelään. Kuljettuani toisen päivän ajan huomasin kelloni olevan taas väärässä, mutta nyt kaksi tuntia ja vartin edellä. Korjasin kellonajan uudelleen ja jatkoin kulkemista samaan suuntaan. Pian totesin, että kelloni olikin viisitoista minuuttia edellä. Mitä oikein tapahtui?


30. joulukuuta 2010

Kohti uutta aikaa


Eräällä työmatkallani kuljin yhdeltä aikavyöhykkeeltä toiselle viereiselle aikavyöhykkeelle. Jouduin siis kääntämään kelloani eteen- tai taaksepäin. Vai onko mahdollista välttyä kellon kääntämiseltä?


23. joulukuuta 2010

Norsupalloturnaus


Suomen norsupallojoukkue pelaa pohjoismaisessa turnauksessa kolme peliä kahta vastustajaansa, Ruotsia ja Norjaa vastaan. Turnauksen säännöt ovat sellaiset, että joukkue voittaa koko turnauksen, jos se voittaa kaksi peräkkäistä pelaamaansa peliä. Koska Suomi on turnauksen isäntämaa, se saa sääntöjen mukaan valita vastustajiensa järjestyksen: pelaako Suomi ensin Ruotsia, sitten Norjaa ja lopuksi Ruotsia vastaan, vai ensin Norjaa, sitten Ruotsia ja lopuksi Norjaa vastaan. Ruotsi on turnauksen ennakkosuosikki.

Missä järjestyksessä Suomen kannattaa pelata Ruotsia ja Norjaa vastaan?


16. joulukuuta 2010

Hätäpysäytys!

Achim Hering. Public domain.

Voimalan ohjauspaneelissa on tuhansien muiden säädinten lisäksi neljä painiketta, jotka ohjaavat neljää voimalan keskeistä osajärjestelmää. Hätäpysäytystilanteessa kaikki neljä tulee kytkeä pois päältä hyvin nopeasti. Normaalisti painikkeiden vieressä olevat valot kertoisivat onko napin ohjaama osajärjestelmä päällä vai pois päältä, mutta huonon huollon vuoksi kaikki valot ovat rikki. Mistään ei siis näe mitkä painikkeista on painettu päälle ja mitkä ovat pois päältä. Kuitenkin kun kaikki osajärjestelmät on sammutettu, syttyy hätäpysäytyksen merkkivalo.

Montako painallusta korkeintaan tarvitaan, jotta voimalan saa varmasti pysäytettyä? Mikä on todennäköisyys, että voimalan saa suljettua enintään kahdella painalluksella?